Perhekahvilat, puistoilut, kerhot ja liikunta

Kesäperhekahvilat 

VETURI, Ratapihantie 3, 02580 Siuntio

Kesällä järjestämme satunnaisesti perhekahviloita, joten seuraa kanaviamme!

Perhekahvila toimii vapaaehtoisvoimin ja on kaikille avoin. Paikalle voi tulla kaikenikäisten vauvojen ja lasten kanssa. Tutustutaan samassa elämäntilanteessa oleviin vanhempiin, jutellaan, kahvitellaan sekä lapset saavat ikäistään leikkiseuraa. Perheen pienimmille on mm. patjoja, leikkimattoja ja erilaisia vauvaleluja. Isommilla lapsilla on mahdollisuus leikkiä, pelata, lukea, piirtää, maalata ja askarrella. 

Kahvilalla on wc pottineen, vaipanvaihtopiste, jossa erikokoisia vaippoja, kertakäyttöisiä alustoja sekä kosteuspyyhkeitä. Kaksi leikkitilaa, jossa on leluja vauvasta koululaisiin ja keittiöstä löytyy mm. ruokailuvälineet, essut, syöttötuolit, jääkaappi ja mikro. Tarjolla on yleensä kahvia, teetä, mehua, perheen pienimmille smoothieita jne. mutta voit ottaa myös mukaan omat eväät tai ruoan. Perhekahvilalla jokainen siivoaa omat jälkensä, tiskaa tiskinsä sekä siivoaa lapsensa leikit.

Tulethan paikalle vain terveenä ja huolehdit sekä omasta, että lasten käsihygieniasta, kiitos. 

Puistoilut

Kesällä järjestämme satunnaisesti puistoiluja, seuraa kanaviamme!

LUNGNETIN LEIKKIPUISTO, Kalansinkuja 15, 02570 Siuntio KK. 

TI 1.7. / 15.7. / 29.7.

TO 3.7. / 17.7. / 

Kirkon ja seurakuntatalon vieressä on aidattu leikkipaikka, joka on kaikille avoin. Leikkipaikalla on iso hiekkalaatikko, keinuja (ei vauvakeinua), tornimallinen liukumäki, kiipeilyteline, laiva, piknikpöytä sekä leikkimökki. MLL:n puistoilun aikana leikkimökki on avoinna ja pihalla on erilaisia piha ja hiekkaleluja kaikkien käytettävissä. Sisälle pääsee vaihtamaan vaipan, käymään vessassa tai täyttämään vesipullon. Olethan ystävällinen ja keräät leikkien jälkeen lelut siististi paikoilleen, puistoiluiden järjestäjät ovat vapaaehtoisia. -KIITOS -

RATAPIHANTIEN LEIKKIPUISTO, VETURI, Ratapihantie 3, 02580 Siuntio

Veturin pihalla on aidattu leikkipaikka, joka on kaikille avoin. Pienellä leikkipaikalla on keinut, hiekkalaatikko sekä piknikpöytä tuoleineen eväiden syömistä varten. Pihalla on myös potkumopoja ja erilaisia ulkoleluja kaikkien käytettävissä. Olethan ystävällinen ja keräät leikkien jälkeen lelut siististi paikoilleen, näin helpotamme myös huoltohenkilöiden työtä.

! TERVETULOA ! VÄLKOMMEN ! WELCOME !

Muskari

Kevään muskarit on nyt käyty, kiitos kaikille kävijöille :)            

Temmellystunnit

LAUANTAI klo 10.00 - 11.00  28.6. / 26.7.

Alle kouluikäisille oman aikuisen kanssa!

Kaikille avoin ja ilmainen, muista ILMOITTAUTUA PERJANTAIHIN KLO 21 mennessä: siuntion.yhdistys@mll.fi emme vastaa tämän jälkeen/lauantai aamuna tulleisiin kyselyihin.

Temmellystunteja pitävät vapaaehtoiset omien lastensa kanssa. Täällä saa liikkua omatoimisesti, oman perheen kanssa, kunhan varoo toisia ja erityisesti itseään pienempiä. Jokainen lapsi on oman aikuisen vastuulla.  Laitathan käyttämäsi välineet takaisin paikoilleen,  yhdessä otetaan isommat patjat, trampoliinit ym. esille ja viedään tunnin jälkeen takaisin varastoon. - Kiitos -

Kepparihetki

LAUANTAI klo 11.00 - 12.00  12.7.

Kouluikäisille, ota oma keppihevonen mukaan!

Kaikille avoin ja ilmainen, muista ILMOITTAUTUA PERJANTAIHIN KLO 21 mennessä: siuntion.yhdistys@mll.fi emme vastaa tämän jälkeen/lauantai aamuna tulleisiin kyselyihin.

Kepparihetken pitää vapaaehtoinen, omien lastensa kanssa. Täällä saa liikkua omatoimisesti, kunhan varoo toisia ja erityisesti itseään pienempiä. Varastosta saa ottaa tarvikkeita, joista rakentaa erilaisia esteitä/ratoja. Laitathan käyttämäsi välineet takaisin paikoilleen ja lopuksi viedään yhdessä kaikki takaisin varastoon. - Kiitos -

Uinnit

Virkistysuimala Neidonkeidas, Runokatu 1, 08100 Lohja

Kevään uinnit on nyt uitu. Kiitos kaikille, jotka käyttivät tätä etua :)

Järjestämme jäsenillemme ja heidän perheilleen säännöllisesti ilmaisia uintipäiviä. Uintipäivät ilmoitetaan kuukausi kerrallaan, aina kuukauden alussa nettisivuilla ajankohtaista osiossa.

Aikuisjäsenen jäsenkorttia näyttämällä pääsee oman aikataulun mukaan uimaan kaksi aikuista ja lapset. Aikuisille sisältyy kuntosalikäynti Neidonkeitaan kuntosalilla, samalla käyntikerralla. Jäsenmaksu tulee olla ajantasalla ja jokaiselle uintikerralle ilmoittaudutaan erikseen: siuntion.yhdistys@mll.fi 

Siuntion uimahalli, Lepopirtintie 80, 02570 Siuntio

Järjestämme perheille Vesitemmellystunteja Siuntion uimahallissa. Etusijalla ovat yhdistyksemme jäsenet, mutta uinnit ovat kaikille avoimia ja niihin otetaan rajattu määrä ihmisiä mukaan. Vesitemmellystunneista ilmoitetaan erikseen ajankohtaista osiossa.

Aikuisten käsityökerho ja juttutupa

Kevään kerhot on nyt käyty, mutta järjestämme myös kesällä satunnaisesti aikuisille ohjelmaa, joten seuraa kanaviamme!

Ota hetki aikaa itselle ja tule tekemään käsitöitä sekä vaihtamaan kuulumisia muiden kanssa. Ota omat työt ja välineet mukaan! Voit tulla myös vain kahvittelemaan jos ei käsityöt kiinnosta. Kerho on joka perjantai, voit tulla ja lähteä oman aikataulun mukaan.

WhatssApp

Siuntiossa on äitien perustama WhatsApp ryhmä, jossa voi huhuilla puistoseuraa, vaihtaa ajatuksia jne. Jos haluat mukaan, ota yhteyttä sähköpostitse ja laita meille puhelinnumerosi, niin liitämme sinut mukaan.